Verikauha kiristää

"Mitä mieltä punaisesta kääpiöstä?", vihreä jätti huusi nauraen. Halusin vain matkata rauhassa, rautatoukan vatsassa, tikapuita Marsiin. Tars Tarkastaja ei hellittänyt, vaan jatkoi penäämistään: “Heilauta lippua, sateenkaarta, lippua!?”, alleviivaten viestiään nelikätisesti. Hieroin hiljalleen puutuvaa talamustani.

Tietoisuuden lipuntarkastaja rei'itti kaikki vastaukset ennen kuin heräsin poski lähijunan ikkunaan väristäen. Muutama kysymys lävisti vielä tajuntani, kun katosin vaunusta aamu-usvaan, aivan Helsingin sydämessä.

1) Milloin Vlad nieli seipäänsä?
2) Nauttiiko kulmahammasdiktaturian pukuruhtinas naapurien imusolmukkeista?
3) Ripustaako joku rajapyykkinarulle kynsilaukkalyhteitä?
4) Saako puupäisestä tapista tikkuja kouriin vai kannattaako tökkiminen?
5) Onko nyt kreivin aika?
6) Kuka tietää?

En lopulta ratkonut mitään, hyräilin vain muiden mukana.
“How blessed are some people, whose lives have no fears, no dreads; to whom sleep is a blessing that comes nightly, and brings nothing but sweet dreams.”

Ajan jana

Voitto pohti polttavia työmatkallaan, jalat ajan pyörähdyskappaleelta lipsuen.

Olisin mielelläni palava mies, valaiseva, innostava, hieman käristäväkin. Olisin hedelmällisen uuras, kasken kylmän tuhan yllä hehkuva varsi. Kunpa syttymisen hankaluus ei ahmisi tulipäätäni, ja nielisi joka kerta hapen aatteista. Seisoisin kuitenkin lopulta vain autiuden hiipuvana reliikkinä, paikalleni rapautuen. Sytyn vain sammuakseni.

Voitto nousi pysäkille puku stemmassa naristen. Ajatuksistaan hän puhalsi saippuakuplia.